torstaina, huhtikuuta 23, 2015

Tänään...


...oli H-hetki Ammattilaiset Areenalla tapahtumassa. Aspocompin tehtaalle oli järjestetty pienoismessut, jossa työttömiksi jääneet ammattilaiset esittelivät osaamistaan. Toivottavasti päivän kontakteista kasvaa yrityksen alku Teuvalle.


Aulassa esiteltiin vieraille Teuvan ja Suupohjan tarjontaa.
Mukana oli mukavasti eri yhteistyökumppaneita.
 
 
Isossa salissa esittäytyivät ammattilaiset. Kuulolla mm. Jaakko
Leppinen Lagerwey Development Oy:stä ja Olli Forsten
Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymästä.
 
 
Paikalliset yrittäjät Leena Penttilä, Arto Korpela ja
Jukka Leppäniemi kertoivat, millaista on yrittää Teuvalla.

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015

Henkilöstöraportti

Pari poimintaa tuoreesta asiakirjasta. Viime vuoden päättyessä Teuvan vakinaisen henkilökunnan määrä oli 185. Vuodessa vähennystä oli kertynyt 13 henkilöä. Määräaikaisia palvelussuhteita oli 71. Kesätyötä viime vuonna kunnalta sai 22 nuorta. Henkilökunnan keski-ikä oli 50 vuotta.

Teuvan kunnassa pysytään töissä pitkään. Alle 10 vuotta kestäneitä vakinaisia palvelussuhteita oli 31 %. Palvelussuhteet, jotka olivat kestäneet 10 - 19 vuotta, oli 28 %, 20 - 29 vuotta palvelleita oli 16 % ja yli 30 vuotta palvelleita puolestaan 25 %.

Sairauspoissaoloja oli 9 päivää/työntekijä. Ylitöitä tehtiin noin yhden henkilön vuosittaisen työpanoksen verran. Lomautuspäiviä oli 962.